Tää on se juttu, tätä pidän tärkeenä.

Tiedättekö sen tunteen, kun saa tehdä jotain sellaista, mistä todella nauttii? Mä olin onneni kukkuloilla viime perjantaina, kun pääsin yli kuukauden tauon jälkeen ratsastamaan. Kun pääsin tallille ja kun haistoin sen ihanan tallin hajun (=paskan haju muille, mulle se on tuoksu!), pääsin kuljeskelemaan tallin käytävillä, sain laittaa hevosen kuntoon... Silloin mä sen tajusin, tää on se mun juttu, tätä mä haluan tehdä. Mä olin ihan innoissani jo pelkästään siitä, että mä pääsin tallille asti. Mä suorastaan hyppelehdin sielä käytävillä.
En tiedä koska seuraavan kerran pääsen ratsastamaan, koska opiskelijan rahoilla ei yksin ainakaan kustanneta tuollaista harrastusta. Ennen mun äiti maksoi mun ratsastustunnit, mutta nyt asioihin on tullut muutoksia, ja se ei pysty maksamaan enää ainakaan meidän molempien, mun ja siskon, ratsastustunteja. Mä ajattelinkin sijoittaa mun vähäisiä opiskelijan rahoja nyt tuohon harrastukseen, ihan sama mulle mitä se tulee maksamaan. Mä voisin elää pelkällä makaroonilla ja ketsupilla loppuelämäni, jos se siitä on kiinni. This is the thing, what I really wanna do ! Turha kysyä, että tuleeko mulla tulevaisuudessa olemaan oma hevonen.. Tottakai.



Toinen asia, mikä mua jaksaa piristää joka päivä. Meidän pieni vauva, Netta. 7 kuukautta vanha pikkuinen ärrimurri, joka on mm. pilannut mun uudet hiustenpidennykset. Silti se jaksaa olla ihana. Mä aina välillä ajatuksissani hymähtelen, kun ajattelen Nettaa. Se on ollut aina niin hassu ja se tekee aina kaikkea, mille saa jälkikäteen nauraa. Silloin kun äiti soitti mulle kertoakseen mun hiusten kohtalosta, niin luulin, että Netta on tyyliin karannut ja jäänyt auton alle. Hiusten menetys on paljon pienempi ongelma, kuin se, että jos Netta olisi kuollut. En jaksa olla koiralle vihainen asiasta, pääasia on, että itse koira on kunnossa. Ihana pölkkypää♥


♥:lla Nita, good night.